Idea
Päätetty käynnistää
Suunnittelu
Toteutus
Valmis
Kierrätystapahtuma toteutetaan vuosittain (toiminnan nimi voi vaihdella) ja sisältö riippuu siitä, mitä lahjoitustavaraa olemme saaneet koottua kierrätettäväksi.
Nuorisopalvelujen kaikessa toiminnassa kierrättäminen ja materiaalien uusiokäyttäminen huomioidaan esim. nuorten kanssa on tuunattu vaatteita ja tehty erilaisia askarteluja uusiomateriaaleista. Myös ruokahävikkiä on onnistuttu vähentämään hyvällä suunnittelulla.
Luonto, luonnon monimuotoisuus ja luonnon hyvinvointivaikutukset ovat osana toimintoja, mihin nuorisopalvelujen toimitilojen sijainti Nahkialanjärven ja puiston äärellä antavat hyvät mahdollisuudet. Tänä keväänä mm. nuorten työpajalla on ollut projekti, jossa on tehty pihakoristeita, hoidettu talon viherkasveja ja istutettu kasvilaatikoihin perunaa.
Nuorisopalveluissa on jätteiden lajittelu, johon myös nuoria osallistetaan.