Kuvaus
Akaa on Suomen hunajapääkaupunki jo vuodesta 2013.
Kaupunki tukee pölyttäjien, kuten mehiläisten, kimalaisten ja perhosten, elinolosuhteita ja pölytystoimintaa omassa toiminnassaan.
- Kehitetään suunnitelmallista kaupunkimehiläistarhausta ja viestitään pölyttäjien merkityksestä asukkaille ja muille kohderyhmille.
- Varmistetaan mehiläistarhauksen jatkuvuus, osoitetaan tarhoille paikkoja esimerkiksi niittyalueiden läheisyydestä sekä viestitään aiheesta.
- Huomioidaan pölyttäjät myös liikenneviheralueiden niittomurskauksessa jättämällä pajut ja raidat mahdollisuuksien mukaan leikkaamatta.
- Akaassa järjestetään Mehiläistarhauksen peruskurssi sekä Hunajahulinat-viikko elokuun lopussa.
